Minua pyydettiin kirjoittamaan juttu ”vaihtoehtoisista koirankoulutusmenetelmistä”. Vaihtoehtoinenhan mielletään usein vähän niin kuin alkuperäistä huonommaksi. Esimerkiksi on lääketiede ja sitten on vaihtoehtoiset hoitomuodot. Mutta miksi sanan perinteisessä merkityksessä pakotteeton koirankoulutus mielletään vaihtoehtoiseksi?
Kääntyessään asiassa kuin asiassa pois valtavirran tavasta tehdä asioita ihminen joutuu monesti olemaan avoin uudelle ja muuttamaan käsityksiään, sekä tietysti muuttumaan itse. Siksipä en kykene kirjoittamaan naksutinkoulutuksesta – joka näistä vaihtoehtoisista koulutusmenetelmistä on ehkäpä käytetyin meillä ja muualla – ilman kaikkea sitä, mikä muuttui elämässäni koirien kanssa omaksuessani uuden tavan olla, elää ja kouluttaa koiria. Tässä artikkelissa sivuan siis omaa ja koirieni elämää ja niitä muutoksia, mitä uudenlainen tapa toimia on saanut aikaan. Tuon myös esille tietoa ja mielipiteitäni, jotka pohjautuvat omien kokemusteni lisäksi kokeneiden koira- ja eläinkouluttajien sekä koirapsykologien mielipiteisiin ja tutkimuksiin. Tarkoituksenani on antaa ajattelemisen aihetta ja kertoa, että ongelmia voidaan ratkaista – ja estää syntymästä – muutenkin kuin ns. perinteisin menetelmin.
MUUTOKSEN TAUSTA
Jotta ihmisellä olisi halua muuttaa toimiaan hän tarvitsee yleensä siihen syyn. Tietokaan ei monesti ole pahitteeksi. Oma käsitykseni koirien toiminnasta on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana rajusti. Syy tähän on bokserini – jonka katsottiin olevan kova, dominoiva ja jonka kanssa ”johtajuus” oli hukassa ja joka piti ”laittaa ruotuun”- mutta joka siis oikeasti oli pehmyt ja terävä, ja joka sai valitettavasti tuta omasta tietämättömyydestäni – ja ehkäpä joidenkin muidenkin. Johtajuuttahan ei -vastoin melko yleistä käsitystä – eläimen kanssa oteta väkivalloin. Tiesittekö, että tutkitusti laumassa johtaja ei ole autoritäärinen, ankara ja määräävä? Ja että johtajuus ei ole dominointia? Ja mikä tärkeintä, että koira ei ole tottelematon siksi, että se tekisi johtajuutemme kyseenalaiseksi vaan siksi, että sille ei ole vain opetettu asioita tarpeeksi hyvin. Ja että tutkimusten mukaan koiramaailmassa rankaisu ei saa aikaan pysyvää käytöksen muutosta.
Minulla on ollut 15 vuoden aikana 4 bokseria. Jokainen niistä on mielestäni ollut luonteeltaan erilainen, yksilö. Vasta viimeisimmän kohdalla olen ymmärtänyt, mitä rotumääritelmän luonteen rauhallisuus tarkoittaa. Se, johtuuko sen selviäminen näistä ”vaihtoehtoisista menetelmistä” jää ikuiseksi arvoitukseksi. Kolmatta bokseriani – jolle olen ikuisesti kiitollinen siitä, että jouduin sen luonteen vaikeuksien vuoksi hakemaan tietoa jostakin muusta, kuin mitä oli koulutuskentillä ja rodun leireillä tarjolla – jopa ihailtiin aikanaan sen luonteen vuoksi; voimakkaasti saalisviettinen kaveri, joka oli kuitenkin jo 9 kuukauden iästä lähtien täysi kuumakalle. Itseäni asia vaivasi ja yritin siihen puuttua kuten minua kokeneemmat ohjeistivat. Käytännön ohjeiden -laillisten ja laittomien- lisäksi sain myös kuulla, että minulla on bokseriUROS ja sen kuuluukin olla sellainen, kun se on. Tilanne eteni kuitenkin siihen, että koirani oli kentälle tullessaan ja lenkeillä täysin stressaantunut. Loppujenlopuksi se merkkasi käytöksellään autot ja ihmiset, ei kyennyt nuuskimaan normaalin koiran tavoin ja kävi sellaisilla kierroksilla, ettei se pystynyt ottamaan enää mitään vastaan, eikä sen aivan varmasti enää ollut hyvä olla. Kuvaavaa on, että kun lenkin alussa pistin sen kesäkelillä käskyn alle maahan, se tärisi niin, että kuulin vieressä seistessä sen hampaiden kalinan. Jotakin oli siis selkeästi tehtävä toisin. Mutta miten?
Jokaisen meistä on hyvä tiedostaa, että koiraansa kouluttaessaan – ja koiran kanssa eläessään – ihminen tekee ratkaisuja koko ajan. Näihin ratkaisuihin vaikuttavat mm. ihmisen luonne, tietämys koirista/eläimistä ja niiden toimintatavoista, kasvattaja ja hänen tietämyksensä, porukka jossa treenaa ja monesti ainakin aloittelevilla koulutusohjaaja- jonka merkitystä ei varmasti voida vähätellä. Joskus voi tulla eteen se hetki, mikä minulle tuli muutama vuosi sitten – että kokee voimakkaasti, että ei saa apua keneltäkään muulta – että kukaan muu ei ymmärrä mistä voisi olla kyse- ja että ei omantuntonsa vuoksi voi enää toimia niiden erinäisten, mielestäni vanhakantaisten ohjeiden mukaisesti, mitä rotumme piirissä kentällä oli tarjolla, koska ne näyttivät vievän tilannetta ja ongelmaa aina vain huonompaan suuntaan. Olin tilanteessa, jossa jotain oli tehtävä, mutta en tiennyt mitä. Paikallislehdestä huomasin mainoksen naksutinkoulutuskurssille. Olin lukenut siitä artikkeleja aikaisemminkin ja koska asia kiinnosti, lähdin kurssille. Huonompaan suuntaan tuskin enää olisimme ainakaan kovin paljon voineet mennä.
Kohtasin kaksi ammattiohjaajaa, joilla oli alalle opiskelun myötä kokemusta erilaisista koulutusmetodeista ja koiraroduista ja jotka näkivät samoin tein koirani ongelmat. He näkivät koirani koirana, ei bokserina. Heidän kommenttinsa: ” Ei tällaista ongelmaa pakotteilla ratkaista, koirasi ei kestäisi sellaista fyysistä pakotetta, millä voisi ongelmaan edes parannusta saada” oli minun kohdallani käänteentekevä Halusin ehdottomasti oppia ja yrittää korjata koirani elämän oikeille raiteilleen ja löysin vihdoin ihmisiä, jotka uskoivat, että asialle voidaan tehdä jotakin väkivallattomin, myös minulle ja koiralleni sopivin keinoin.
”KOIRAT TYÖSKENTELEVÄT JOKO SIKSI, ETTÄ NE SAISIVAT JOTAIN, MITÄ NE HALUAVAT TAI SIKSI, ETTÄ NE VÄLTTÄISIVÄT JOTAIN EPÄMIELLYTTÄVÄÄ.”
Naksutinkoulutus – mitä se on ja mihin se perustuu?
Naksutinkoulutuksessa verrattuna ns. perinteiseen, pakotteita käyttävään koulutukseen lähtökohta on se, että koiran tekemistä virheistä ei rangaista – ei siis käytetä nk. fyysisiä pakotteita. Käytän sanaa rangaista tässä aivan tarkoituksella – sillä selitettiinpä sitä niin tai näin, se on koiralle epämieluisaa ja sillä pyritään saavuttamaan jotakin muuta, kuin mitä sillä hetkellä tapahtuu. Rangaistus-sanan välttäminen on minusta saivartelua. Haluaisin kuitenkin tässä vaiheessa muistuttaa siitä, miksi en ymmärrä enkä hyväksy fyysisten rangaistuksien käyttämistä koirankoulutuksessa. Nimittäin KOIRA EI TEE TAHALLAAN VIRHEITÄ! Se ei suunnittele kentälle mennessään, että ”Tänään minä ärsytän tuota ohjaajani niin, että en seuraa viittä askelta enempää” siksi, että se ei sellaisiin ajatusketjuihin kykene. Koira elää tätä hetkeä ja reagoi ärsykkeisiin. Koira on myös sinällään viisas eläin, että se tekee sitä, mistä se kokee olevansa itselleen eniten hyötyä. Tätä ajatusta soisin enemmän hyödynnettävän koirankoulutuksessa.
Naksutinkoulutuksessa ei siis lähdetä siitä koiraa – väittäisin inhimillistävästä – ajatuksesta, että ”koira tekee, tai se pannaan tekemään”, sillä tällainen ajattelu pohjautuu pohjimmiltaan siihen, että ihminen kuvittelee, että koira tekee tahallaan väärin ja niin tehdessään sitä pitää rangaista ja oikaista(= käyttää aktivoivia pakotteita), että se tajuaa tehneensä väärin ja muuttaa toimintaansa halutun mukaiseksi. Sana rangaista tässä yhteydessä herättänee tunteita. Miksi sitten käytän sitä?
TERMIEN SEKAMELSKASTA ELÄIMEN TOIMINNAN YMMÄRTÄMISEEN
Aktivoivaa pakkoa käytettäessä pyritään selitysten mukaan esim. seuraamisessa jätättävän koiran viettivirettä nostamaan nykimällä kaulapannasta lyhyesti ja terävästi. Ja kun koira tästä ”aktivoituu”, tekee jälleen oikein, se pääsee joko laumavietin tai väistämiskäyttäytymisen päämäärään. Toisin sanoen se saavuttaa laumanjohtajan hyväksymisen tai sen kuormitus loppuu. Tuskin kukaan voi väittää, että tämä koiran ”aktivointi” perustuisi koiralle mieluisaan asiaan. Jos rangaista sanaa ei saisi käyttää, niin asian voisi tietysti ilmaista myös niin, että se ”saa” siitä hyvästä ”palkakseen” jotakin epämieluisaa- sille annetaan ”aktivoiva pakote” kunnes tekee asian taas niin kuin halutaan. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan nykypäivänä enää usko siihen, että pakotteiden jälkeen häntäänsä heiluttava koira heiluttaa häntäänsä siksi, että se on niin iloinen kaikesta siitä, mitä tapahtuu.
”Vaadi siltä” on ohje, mitä perinteisillä koulutuskentillä kuulee usein käytettävän. Naksutinkoulutuksessa vaatiminen ei tarkoita sitä, että annetaan fyysinen pakote vaan sitä, että kun koira osaa jonkin asian hyvin (esim. seuraa 5 askelta), seuraavan kerran siltä vaaditaan 7 askelta. Mikäli koira ei tee jotain asiaa niin kuin ohjaaja toivoisi, asiasta ei rangaista koiraa – toki ei palkitakaan – sen sijaan mietitään mm.: Mikä meni pieleen? Onko tarjolla oleva palkka tilanteen vaikeuteen nähden liian heikko? Vai ollaanko vain edetty liian nopeasti – auttaisiko paluu hieman taaksepäin vai oliko tilanteessa nyt joku muu sellainen häiriötekijä, mikä johti epäonnistumiseen? Vika ei siis koskaan ole koiran vaan ihmisen. Siksipä koiralle ei koskaan anneta hihnan ja pannan kautta pakotteita, sille ei huudeta eikä suututa. Sitä ei läpsitä kädellä, hanskalla, hihnanpäällä tai rottinkiraipalla. Eikä koiralle huudeta käskyjä muutenkaan, sillä sillä on erinomainen kuulo, ja huutava tai kiukkuisena käskyttävä ohjaaja heijastaa eläimelle negatiivista ja epävarmaa energiaa- sellaista energiaa, jota eläin ei laumassakaan seuraa. Eläinlauma ei siis seuraa eikä kunnioita epävarmaa johtajaa, tämä on hyvä muistaa- ja tiedostaa, kuinka eläin laumassa toimii. Sen sijaan ihmiskunnan historiassa on useita esimerkkejä siitä, kuinka me ihmiset toimimme juuri päin vastoin. Käskyjä rinta rottingilla karjuvia diktaattoreita on nähty suurten ihmismassojen johtajina surullisenkuuluisin seurauksin.
Ohjaajan kannalta naksutinkoulutus on mielestäni selkeää, koska siinä keskitytään VAIN siihen, mitä voidaan nähdä. Siinä ei siis anneta abstrakteja ohjeita kuten ”Tarvitset lisää johtajuutta” (mikä surukseni johtaa lisääntyneeseen voimankäyttöön) , ”On tärkeää, että koirasi luottaa sinuun”, ”Sinun on parannettava yhteistyötäsi koirasi kanssa”. Naksutinkoulutuksessa on oleellista se, että siinä keskitytään oikean käytöksen oikea-aikaiseen palkitsemiseen- aluksi ilman käskyä. Kun ihmisellä on koiran haluama palkka, siitä seuraa vähitellen vääjäämättä se, että koira alkaa tarjoamaan käytöstä oma-aloitteisesti, koska se haluaa palkkaa ja on keksinyt miten se voi sitä saada. (On huomattu, että vanhalla tyylillä koulutetut koirat ovat aluksi yleensä vähemmän oma-aloitteisia, koska niitä on aikaisemmin rangaistu tästä oma-aloitteisuudesta.) Ongelmia ratkaistaessa tämä toimii niin, että koiraa ei siis rangaista ei-toivotusta käytöksestä vaan palkitaan silloin, kun se toimii oikein. Esim. louskuttavaa tai piippaavaa koiraa ei hiljennetä läpsäisyllä, karjumisella, nyppäämisellä tms. toiminnalla vaan sillä, että joka hetki, kun se vaikenee, se palkitaan. Vähitellen haukkujen välit lyhenevät ja tauot pitenevät. Näyttelyissä näkee myös jonkin verran sitä, että kun koira rähisee, sille ärjytään, läpsäistään jollakin päälaelle yms. Mutta missään vaiheessa en surukseni ole nähnyt, että k.o koiria kehuttaisiin juuri silloin, kun se on hyvin ja vahvistettaisiin sen haluttua käytöstä. Miksi näin?
On hyvä huomata, että naksutinkoulutusta ei myöskään ole se usein kentällä nähtävä tyyli, että ohjaaja merkitsee oikea-aikaisesti koiran suorituksen oikeellisuuden suullisten kehujen sijaan naksuttimella, mutta rankaisee koiraa perinteisin pakottein sen tehdessä jotakin ei-toivottavaa.
KONTAKTI – SE KAIKEN A JA O
Kyselin joitakin aikoja sitten yhdistyksen keskustelupalstalla kuinka koiriaan kouluttavat ihmiset hahmottavat seuraamisen. Vastauksia tuli jonkin verran- tuntumakseni jäi se, että seuraaminen on sitä, kun koira kulkee oikealla paikalla vasemmalla sivulla ja katsoo silmiin. Tässä päästään siihen perustavanlaatuiseen ongelmaan, joka mielestäni koirankoulutusta usein vaivaa – ja josta ongelmat syntyvät. Asiat ajatellaan ihmisen näkökulmasta. Mielestäni seuraaminen – niin kuin kaikki muukin tottelevaisuus – on koiran näkökulmasta VALINTAA, jota se tekee KOKO ajan. Jo siitä hetkestä, kun se otetaan autosta kentälle. Se näkee ja kuulee ja haistaa joka hetki asioita, joita me ihmiset emme havaitse. Ja kaiken sen mielenkiintoisen sijaan, mitä maailma voi sille tarjota, sen tulisi valita meidät. Tämän ymmärtäminen oli itselleni käänteentekevä hetki. Ja asiaa helpotti vielä se, että koiralle voi opettaa valintaa – eikä se edes paljon vaadi. Tarkemmin valinnan opettamisesta löydät kotisivujemme osoitteesta http://www.freewebs.com/kreisidadmirableadonis/clickertraining.htm
UUSI ELÄMÄNTAPA
”Vaihtoehtoisten menetelmien” käyttäminen koirien kanssa ei liity vain koulutukseen. Se on elämäntapa, uusi tapa nähdä ja kokea elämää eläimen kanssa. Kerronpa muutaman esimerkin siitä, mitä meidän lauman elämässä on saatu aikaan ihan vain sillä, että olen luottanut siihen, että saadakseen sitä, mitä haluaa, koira on niin viisas, että se kokeilee asioita – ja vahvistamalla oikeita asioita, se voi oppia asioita ilman, että päästän ääntäkään.
Joitakin vuosia sitten laumassamme oli 3 bokseria. Ruokahetket olivat levottomia, koirat pyörivät ja pomppivat innoissaan kun huomasivat minun laittelevan niille ruokaa. Tuttua? En pitänyt tästä, se mielentila ei tehnyt hyvää bokseriurokselleni, jonka hyvinvointi vaati nimenomaan sitä, että se pysyisi mahdollisimman paljon rauhallisessa mielentilassa. Koska halusin kokeilla sitä, mitä tapahtuu, jos vahvistan oikeaa käytöstä, odotin, kunnes yksi boksereistani rauhoittui. Yleensä se oli nuorin uros, joka jättäytyi lopuksi taka-alalle ja kävi sinne koirien pedille makuulle. Otin hänet ensin syömään. Hauskinta oli, että vanha narttu yhdisti ensin asian paikkaan, eikä mielentilaan. Se meni kerta tosiensa jälkeen nuoren uroksen syödessä samaiselle pedille odottamaan vuoroaan – mutta kävi samalla maaten ja rauhoittui. Niinpä se sai ruuan yleensä seuraavana jne. Vanhemman urokseni kanssa rauhoituimme vielä ruokakupilla, hän sai ruokansa vasta, kun makoili täysin rentona. Tänä päivänä kun laitan ruuat, vanhempi uroksenikin menee omalle paikalleen, käy maaten ja yleensä rauhoittelee itseään vielä isolla haukotuksella.
Toinen koira-arkeen kuuluva tilanne, missä koirilla voi kierrokset nousta on ulos lähteminen. Uskoisin, että monelle meistä on tuttu se tilanne, kun ihminen ottaa lenkkipannat/hihnat/vaatteet naulakosta – ja koirilla alkaa villi meininki; jotkut ehkä juoksevat ovelle ja takaisin, osa pomppii onnessaan, jotkut ehkä haukkuvat yms. Näin myös meillä – pienessä eteisessä 3 bokseria pomppi neljällä tassulla omalla paikalla ilmaan ja meininki oli niin vilkasta, että pannan laittaminenkin oli hankalaa – saati sitten kenkien nauhojen solmiminen. Päätin kokeilla sitä, että otettuani koirien pannat naulakosta en tehnyt mitään. Annoin niiden pomppia ja touhuta, seisoin vain passiivisena ja tuijotin eteenpäin. Ensimmäisillä kerroilla tämä vei aikaa, mutta jossain vaiheessa lauma alkoi rauhoittua, ja joku koirista keksi tulla rauhassa istumaan viereeni. Laitoin sille pannan kaulaan. Siitä se lähti. Nykyisin, kun otan pannat esille, muutaman pompun jälkeen molemmat tunkevat istumaan sivulle saadakseen pannat kaulaan ja päästäkseen sitten lenkille. Kaikki tämä VAIN sillä, että koirat ovat päässeet päämääräänsä =saaneet pannat kaulaansa ja päässeet lenkille rauhoittumalla sivulleni. Toki samaan päämäärään voisi päästä myös monin, monin muin keinoin – aivan kuten koiraa kentälläkin kouluttaessa – ja ehkäpä nopeamminkin. Henkilökohtaisesti sen näkeminen, miten eläin toimii ja oppii itse on minusta äärimmäisen mielenkiintoista.
Oman vanhemman bokserini – nyt 5-vuotiaan urokseni kanssa matka on vielä kesken. Olemme päässeet huimasti eteenpäin jättämällä pakotteet pois, mutta en tiedä tuleeko siitä koskaan aivan helppoa normikoiraa. Joka tapauksessa se on kotona rento, kykenee lenkeillä jo nuuskimaan kuten koiran kuuluukin ja sietää jo paremmin muutoksia elämässään joutumatta stressaavaan tilaan. Alle vuosi sitten Lapin reissulla se stressiläähätti tunnin- puolitoista joka kerta, kun se ensimmäisen neljän päivän aikana tuotiin ulkona käymisen jälkeen mökkiin. Lokakuun lopussa bokseriystävän luona vieraillessa näin taas, kuinka olemme menneet oikeaan suuntaan. Stressiläähätystä ei ilmennyt ollenkaan – vaikka talossa oli 2 vierasta koiraa! On myös erittäin mielenkiintoista havaita, kuinka se on oppinut käyttämään rauhoittavia eleitä rauhoittaakseen itseään joutuessaan tilanteisiin, missä sen stressitaso alkaa nousta. Iloitsen myös siitä, että koirani sisko, jolla on ollut samanlaisia ongelmia, on saanut apua uusista ajatuksista ja tavoista toimia eläimen- tässä tapauksessa koiran- kanssa. Hankkimalla uusinta tietoa ja olemalla avoimin mielin voimme kaikki tulevaisuudessa toimia eläinystäviemme parhaaksi aina vain paremmin. On hyvä muistaa, että koirat eivät koskaan opi meidän kieltämme ja hihnan avulla tapahtuvat nyppäämiset ja lätkimiset eivät kuulu koirien viestintään – sen sijaan ne ovat niiden maailmasta ajateltuna täysin epäloogista toimintaa ihmisten taholta. Jokainen koiran ottanut on mielestäni velvollinen tutkimaan ja opettelemaan koirien monipuolista kieltä ja viestintää – ja käyttämään sitä niiden kanssa kommunikointiin oman kielemme sijaan. Voisin myös kuvitella, että ei ole eläintä, joka ei valitsisi täysin positiivista koulutusmenetelmää, jos saisi valita. Avaimet ovat meillä ihmisillä Millaisia me haluamme olla eläimillemme? Ja jos osat joskus vaihtuisivat, kuinka haluaisimme eläintemme kohtelevan meitä?
Lähteet/lisätietoa:
Morten Egdved &Cecilie Koste: Naksutinkoulutusta koirallesi (Gemm Oy 2006)
Anders Hallgren: Koiraongelmia ja ongelmakoiria (Tammi 2009)
Anders Hallgren: Oikea koira oikeaan kotiin (Sitruuna Kustannus Oy 2008)
Cesar Millan: Koirakuiskaaja (Karisto 2008)
Eva Bodfäldt: Tottelevainen koira- kontaktikoulutus (Gummerus 2008)
Emma Parsons: Ääni rauhoittaa (Gemm Oy 2008)
Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit (Sanasilta 2006)
Turid Rugaas: Kiskomatta paras (Sanasilta 2006)
Helena Koskentalo: Pelkopurija ja huomionhakija (Gummerus 2002)